Kategoriat
Ennen kuin Runokokoelmat

Sanat vyölaukkuna

Elän sanoilla
Sanat elävät minussa
Lähetän sanat
kulkemaan edelläni
Annan sanojen
tehdä virheet
Itse tulen perässä
pitkin avattua polkua
sanat vyölaukkuna
En horju
En astu sivuun
Kuuntelen vain sanojen
neuvoja
Sanoilla kahmaisen
Elämää
ja katselen allapäin
kuinka paljon jää
saavuttamatta

© 1999 Henrik Jussila

Kategoriat
Ennen kuin Runokokoelmat

Sääli

Hän horjuu
    melkein kaatuu
Hän tanssii
    ja laulaa
Hän nauraa
    ja huutaa
Hän voi pahoin,
    oksentaa
Hän hiljenee,
    itkee
Hän katuu
    ja nukahtaa

Mutta
    meHän olemme
Vain

© 1999 Henrik Jussila

Kategoriat
Ennen kuin Runokokoelmat

Jos

Savua,
    auringon edessä
Pieni hyönteinen vedessä,
    lasissa edessäni
Nautin espressoni
    kahdella kulauksella
toinen minulle, toinen
    sinulle
Pariisi,
    koskaan en ole ollut
luonasi yhtä yksin
    yhtä avuton

Savua,
    silmieni edessä
Tupakka vasemmassa kädessä
    kynä toisessa
Miten saisin sanani soljumaan
    pientä puroa paremmin?
Miten saisin edes yhden ihmisen
    pysähtymään, kuuntelemaan?
Ehkä jos näyttelisin, huutaisin,
    saisin huomion itseeni
Ja jos sitten lausuisin
    ne oikeat sanat?

Ehkä—jos
    sitähän tämä on,
Elämäni

Jos olisi kesä
    istuisin katukahvilassa,
jos todella olisin
    Pariisissa
Ja tämä olisi se hetki
    jolloin sytyttäisin
uuden savukkeen,
    jos polttaisin
Jos osaisin soittaa pianoa
    etsisin yksinäisen soittimen
ja soittaisin;
    aloittaisin nyt
ja soittaisin
    aamun luokseni
Täyttäisin itseni kaikella tällä
    savulla
Odottaisin hetken

ja tyhjentäisin kaiken
    koskettimille
Sisään ja ulos
    ylös ja alas
Pelkkää savua
    täyttämässä tilaa
ja luomassa yksinäisen
    ihmisen musiikkia

Ehkä—jos
    sitähän tämä on,
Elämä
    aina silloin tällöin

© 1999 Henrik Jussila

Kategoriat
Ennen kuin Runokokoelmat

Toistamisen ilo

Aion kirjoittaa
vielä yhden runon
sinusta
Tässä runossa
sinä olet minulle
kaikki
Olet valoni, veteni,
herätät minut eloon
joka aamu uudestaan
Sinusta ei löydy
yhtäkään vikaa,
ei moitteen sijaa,
tässä runossa
Enkä jätä sinua
koskaan
Olen vierelläsi
kun itket
kun olet minulle
vihainen
Olen rinnallasi
aina,
tässä runossa
Aion kirjoittaa sinusta
enää tämän yhden
runon
Sillä onhan tämäkin
vain täytettä
jolla yritän peitellä
suurinta surua,
ideoitteni loppua

suljen oveni
käteni hapuilee kynää
istun alas
ja annan kyynelten
valua nenäni juurta alas
huulieni yli
kaulaa pitkin
hartioiden kautta
oikeaa kättäni myöden
kynään, joka tahrii
valkean paperin,
paperilta kyyneleet
nousevat ylös kohti
korkeuksia
ja matkalla ne nostavat
suuni pielet hymyyn

ALOITTAKAAMME SIIS
UUDESTAAN

© 1999 Henrik Jussila