Aurinko on noussut aikaisin
ja solminut liiton
tuulen kanssa.
Ne kovertavat kalliosta murusia,
jalokiviä meren syliin.
Olen sivullinen uhri.
Saan annokseni
säteilyä ja puhuria,
vaikka taisteluni ei ole täällä.
Meri lipoo kallion juurta.
Sekin haluaa kalliosta palasen.
Meri nielee minut.
Kotona tuoksun yhä merelle.
© 2009 Henrik Jussila
Nousen sijoiltani
ennen aurinkoa.
Meressä ei vielä
ole aaltoja.
Lasken verkkoja
monaalle.
Soutelen pian
toisaalle.
© 2009 Henrik Jussila
Niin paljon odotuksia, iloa.
Niin paljon hyviä muistoja, tuoksuja.
Niin paljon avoinna, huomisen hämärän peitossa.
Niin surullistakin.
Onnellisuus.
Täällä tietää ottaneensa askeleen sivuun.
Täällä hampaiden pesu on pieni ihme.
Täältä tullessa lukee sanomalehden tarkkaan,
jotta oppisi miten nykyään eletään.
© 2009 Henrik Jussila
Ylitän junaradan.
Astelen hiljakseen kohti rantaa.
Kesän tuoksu on
yhä sama,
kaupunki näyttää uudelta.
Puen pelastusliivit päälleni.
Sähköt, bensiini, hätäkatkaisin, avaimet
– valmista.
Merkkiääni, pieni liike ja
aine räjähtää, hallitusti.
Köysissä kasvaa levää.
Näinkö kauan olin
sidottuna?
© 2009 Henrik Jussila
En enää ehdi tarttua kynään.
On niin kiire.
Kiire välttää kiire.
Ehtiä töihin ennen kiirettä.
Pysyä poissa kiireen tieltä.
Ehtiä kiireeltä kotiin.
Hengähtää kiireessä.
Ajan varhain aamulla
leveää ykköstä
ulos tästä kaupungista.
Pidän turvaväliä
holtittomasti heittelehtiviin
ajatuksiini.
© 2009 Henrik Jussila
Yritä keksiä
jotain kaunista
sanottavaa,
kun seisotte torin laidalla
oksennuksen vieressä.
Miksi ottaa riski,
kun voi olla yksin varma?
Miksi olla varma,
kun on kylmä?
© 2009 Henrik Jussila