Löysin ihmisauringon
pimeän yön keskeltä.
Tämä aurinko näytti
aivan kauniilta tytöltä.
Toisin kuin aurinko taivaalla,
jota ei voi katsoa suoraan,
ihmisauringosta en saa
katsettani enää irti millään.
Kuka minut auringon luo kuljetti?
Sattuma vai kohtalo?
En tiedä, mutta sinä olet
häikäisevä, ihmisaurinko.
© 2001 Henrik Jussila
Jokin minussa vihastui,
kun sydämeni jälleen ihastui
Olen yrittänyt puhua sille järkeä,
sydän ei pidä sanoja tärkeinä
Esimerkkejä on miltei loputtomiin
miten ihastus johtaa ihmisiin onnettomiin
Mutta kuka haluaisi minua kuunnella?
Ihastunut sydän tahtoo vain haaveilla
Hetken kaikki on varmasti hyvin,
mutta odotahan kun pelko saapuu esiin
Silloin ihastus muuttuu aseeksi,
joka on tähdätty suoraan itseesi
Silloin vielä toivot, että olisit
tarkemmin kuunnellut nämä sanat
Miksi luulet sanan ihastuminen
muistuttavan niin sanaa vihastuminen?
© 2001 Henrik Jussila
Miksi minä ihastun
aina talvella,
kun maa on jäässä,
kun kylmyys koettelee
elämän voimia?
Miksi menetän sydämeni
aina talvella,
kun tuuli on pureva,
kun värit häviävät?
Miksi minä aina
tukeudun talveen,
vaikka talvi on kylmä
ja sen kädet
kaiken jäädyttävät?
© 2001 Henrik Jussila
Ei ole jumalaa
joka ojentaisi kätensä
taivaasta
Ei ole jumalaa
joka pudottelisi pyhiä tekstejä
taivaasta
Ei ole jumalaa
joka eläisi puolestamme
maailmassa
Mutta uskokaa tämä:
on Jumala
joka kehottaa meitä
rakastamaan lähimmäisiämme
ja pelastamaan itsemme
© 2001 Henrik Jussila
”Mennäänkö meille vai teelle?”,
hän kysyi olevinaan vitsikkäästi.
Mennään vain teille,
mutta jos aiot särkeä sydämeni
niin minä särjen
mummolta perimäsi kahvikuppisarjan.
© 2001 Henrik Jussila
Elämässä on monia asioita,
jotka estävät tanssin
mutta on aina muistettava
että jossakin aurinko
nousee ja joskus
tuo aurinko saattaa
olla ihminen
© 2001 Henrik Jussila