Prince Lontoossa – kaikki koossa

Prince - 21 Nights in London
Prince – 21 Nights in London

Prince konsertoi elo-syyskuun aikana Lontoossa 21 kertaa. Minulla oli onni olla mukana syyskuun 9. päivän konsertissa ja sitä seuranneella jälkikeikalla. Minneapoliksen 49-vuotias pieni suurmies on yhä elämänsä vedossa. Noin kaksi tuntia kestäneen varsinaisen keikan jälkeen Prince esiintyi bändinsä kanssa Indigo2-klubilla noin 2,5 tuntia. Funky!

Olen seurannut Princen uraa ja tuotantoa tiiviisti nyt noin 20 vuoden ajan, enkä vaihtaisi yhtään päivää pois. Konsertissa olen miehen nähnyt kolme kertaa, kaksi kertaa Tukholmassa ja nyt Lontoossa. Vuonna 1978 debyyttialbuminsa For You julkaissut Prince on vuosien varrella piristänyt musiikkia monen genren alueella ja yrittänyt sohia myös alan bisneskäytäntöjä.

Musiikin valtavirralle Princen tuotanto on viime vuosina hukkunut muun kohinan alle, eivätkä lähes vuosittain julkaistut albumit ole löytäneet tietään listoille. Julkaisujen laatu on toki vaihdellut, mutta viime vuosien albumit N.E.W.S. (2003), Musicology (2004) ja 3121 (2006) ovat lupailleet uuden hedelmällisen luomiskauden alkua.

Live-esiintyjänä Prince on ollut maailman huipulla lähes koko uransa ajan, ja siksi sunnuntai-ilta Lontoossa oli taas muutaman vuoden jälkeen uskomattoman hieno kokemus. Varsinainen ison O2-areenan konsertti oli erinomainen, mutta klubikeikka oli kuin taivaspaikka funkin ystävälle.

O2-areenan konsertti alkoi hieman vaille yhdeksän energisellä We Will Rock You -tykityksellä, jota seurasivat Let’s Go Crazy, Baby I’m A Star, Proud Mary, All Along The Watchtower ja The Best Of U. Prince uusi näin tämän vuoden Super Bowl -väliaikashow’nsa, jonka aloitus oli pitkälti sama.

Alun jälkeen soivat isommat ja pienemmät hitit, joista ehdottomia huippuja olivat Guitar, Shhh, Kiss ja Beatles-cover Come Together. Prince bändeineen esitti konsertissa melko paljon covereita, joista monet olivat brittien omien suosikkien, kuten Queenin, Jimi Hendrixin ja Elton Johnin repertuaarista.

110 minuuttinen konsertti päättyi parin encoren jälkeen kappaleisiin I Feel For You ja Controversy. Yleisö olisi selvästi halunnut lisää, mutta hallissa syttyivät valot ja ihmisiä kehotettiin hakeutumaan ulos. Ilta ei onneksi päättynyt tähän, vaan Prince nousi noin parin tunnin tauon jälkeen lavalle pienemmällä Indigo2-klubilla O2-areenan liepeillä. Tämä keikka oli juuri sellainen, josta olen pitkään haaveillut.

Puolen yön jälkeen klubilla oli jännittynyt tunnelma. Oli odotettavissa show, mutta Princen esiintyminen ei ollut mitenkään varmaa. Hieman ennen konsertin alkua seisoskelin lavan lähettyvillä, kuten muutkin. Sitten takana olevat miehet sanoivat, että Prince oli juuri seisonut takanamme ja siirtynyt takahuoneeseen. Samalla alkoi tapahtua.

Bändi aloitti intensiivisen jazz-intron, joka vaihtui Shelby J.:n esittämään Sade-coveriin Cherish The Day. Sen jälkeen voisi luulla, että taju olisi lähtenyt, koska 2,5 tuntia kestänyt energinen setti sisälsi sellaisen määrän tavaraa, ettei sitä yhdessä hetkessä sulata. Huippukohtia olivat mm. All the Critics Love You in London, Chelsea Rodgers, Joy in Repetition, Peach, Girls & Boys sekä 3121.

Ei voi muuta sanoa kuin, että tämä oli ”once in a lifetime”-kokemus. En toki pistä pahakseni uusia kokemusta. Lupaan yrittää.

Konserttien settilistat:

9.9.2007
Varsinaisen konsertti @ O2
klo 20.50-22.40:

We Will Rock U intro
Let’s Go Crazy
Baby I’m A Star
Proud Mary
All Along The Watchtower / The Best Of U
Take Me With U
Guitar
Shhh
Musicology / Prince And The Band
Play That Funky Music
Sexy Dancer / Le Freak
What A Wonderful World / Your Song (Renato piano solo)
Somewhere Here On Earth
Diamonds And Pearls
Adore
Strange Relationship
Sometimes It Snows In April
7
Come Together
If I Was Your Girlfriend
Black Sweat
Kiss
Purple Rain
(Encore)
Sign O’ The Times
Raspberry Beret
When Doves Cry
I Wanna Be Your Lover
Alphabet St.
D.M.S.R.
She’s Always In My Hair
sekä pätkiä kappaleista Irresistible Bitch, Erotic City, Nasty Girl, Soft And Wet & Lady Cab Driver
I Feel For You
Controversy

10.9.2007
Afterparty @ Indigo2
klo 00.30-03.00

Jazz Intro
Footprints
Cherish the Day
The World is a Ghetto (War)
1999
Never Loved a Man
All the Critics Love You in London
Chelsea Rodgers
Sexy Dancer (Le Freak lyrics)
Alphabet Street/I Wanna Take You Higher/Yakety Sax
Crazy / Can’t Get you out of my Head / Video (India.Irie)
Joy in Repetition
What is Hip
Peach (Rock Me Baby lyrics)
Love Changes
Sweet Thing
The Question of You (instr)/The One/Falling (Alicia Keys)
Boys and Girls/Miss You
3121 (Sailors Hornpipe + other horn riffs)
I Feel for You
Controversy / Soul Makossa Chant / Housequake Chant


Julkaistu

kategoriassa

Kirjoittanut

Avainsanat:

Kommentoi

Vastaa