Homomiehillä ei ole helppoa
Harvan vähemmistön elämä on Suomessa helppoa. Tällä viikolla valtamediasta välittynyt kuva homoista on kuitenkin ollut synkempi kuin kanssaihmisille soisi – ainakin jos lukee Helsingin Sanomia. Maanantaina kerrottiin, että neljännes suomalaisista ei hyväksy homoseksuaaliuutta. Torstaina kävi ilmi, että suurin osa uusista HIV-tartunnoista todetaan homomiehillä.
Maanantaina 17.9.2007 Hesari käsitteli näyttävästi Tampereen yliopistossa tehtyä asennetutkimusta, jossa oli selvitetty kansamme suhtautumista erilaisiin asioihin. Tutkimus perustuu World Values Surveyn aineistoon vuodelta 2005, joten ihan tuoreista mielipiteistä ei ole kyse.
Helsingin Sanomien jutun kuvituksena oli pylväskaavio, jossa oli listattu erilaisia tekoja ja asioita, joita suomalaiset eivät koskaan hyväksyisi. Palkin koko kuvasi vastaajien osuutta. Listalla oli muun muassa naisen lyöminen (vain 83% !), lahjusten vastaanottaminen, pummilla matkustaminen, prostituutio, itsemurha, abortti ja hilpeänä lisänä homoseksuaalisuus.
Kuvitteellisen Matin on varmaan ollut mukava aloittaa uusi viikko lukemalla, että 20 prosenttia suomalaisista ei hyväksy hänen suhdettaan Pekkaan. Itsemurhan nämä samat ihmiset tuomitsevat hieman jyrkemmin, mutta abortin ja eutanasian kanssa ollaan lepsumpia. Kunhan mies ei rakasta miestä tai nainen naista.
Lehtijutun toisen kaavion perusteella 23 prosenttia vastaajista ei halua homoja naapureikseen. Samalla viivalla ovat venäläiset, ja vain huumeiden väärinkäyttäjät ja alkoholistit ovat epämiellyttävämpiä naapureita – tosin aika suurella prosenttiyksikön erolla.
Tasan 20 prosenttia ei halua naapurikseen ihmistä, jolla on AIDS. Tälle porukalle Helsingin Sanomat tarjosi tortaina 20.9.2007 uutisen otsikolla “Uusia hiv-tartuntoja todettu vähemmän kuin ennätysvuonna 2006″, alaotsikko: “Miesten välinen seksi noussut yhä yleisemmäksi tartunnan väyläksi”. Jutusta eivät todelliset tapausmäärät selviä, mutta Kansanterveyslaitoksen tilastoissa ero on muutaman tapauksen luokkaa.
Lehteä lukemalla olemme siis oppineet, että homot levittävät HIV-infektioita emmekä me oikein kukaan haluaisi heitä naapuriimme. Tällä kirjoittelulla ei soisi journalistien palkintoja voitettavan. Positiivista on tietysti se, että HIV/AIDS-ongelmasta puhutaan ja ihmisiä kehotetaan vastuullisuuteen. Myös uudenlaiseen suvaitsevaiseen ajatteluun voisi kannustaa.
Avainsanat
Apple autot bonsai design dvd elokuva ennakkoluulot funk joomla kellot kesä kirkko konsertit logo luonto majakka matkat media musiikki nuoret pariisi Prince Punainen Risti purjehdus rakkaus rock runot ruoka sanonnat sosiobiologia sosiologia stand-up suomi talvi televisio tiede tilastot tutkimus uutiset veneily Vietnam väkivalta wordpress yhteiskuntaUusimmat kommentit





