Prince (1958-2016)

Princen Twitter-tilin kuva 23.4.2016
Princen Twitter-tilin kuva 23.4.2016

Radio Helsinki lähetti 3.10.2014 nelituntisen Prince-erikoisohjelman uusien levyjen (ART OFFICIAL AGE ja PLECTRUMELECTRUM, lue lisää) julkaisun kunniaksi. Juontaja pyysi kuuntelijoita kertomaan sähköpostilla, mitä Prince heille merkitsee. Lähetin oman sepustukseni:

“Kiitos ohjelmasta. Neljä tuntia Princeä radiossa ei ole kovin usein toistuva ilmiö! Tutustuin Princen musiikkiin noin 10-vuotiaana poikasena eikä musiikki ole 25 vuodessa lähtenyt minusta mihinkään. Olen kasvanut sen tahdissa. Artistina arvostan miehen kiistattomia lahjoja ja tinkimättömyyttä taiteensa suhteen. Samaten työ musiikintekijöiden oikeuksien puolustajana on ansiokasta. Kesti aika pitkään ennen kuin näin miehen konsertissa. Nyt koettuja keikkoja on plakkarissa kuusi ja uudestaan pitäisi päästä. Ehkä taas jonain päivänä Helsingissä?”

Ohjelman jälkeen halusin muotoilla uudelleen fiilikseni Princestä. Halusin kirjoittaa aikuismaisen arvion: mitä artisti merkitsee neljääkymmentä lähentelevälle kahden lapsen isälle? Kirjoitin muistiinpanoihini 8.10.2014:

“Haluan kirjoittaa mielummin nyt kuin sitten, kun aika miehestä jättää – vaikkei se varmasti tapahdu ihan heti. Elämä on kuitenkin arvaamatonta.”

En saanut kirjoitustani valmiiksi.

Aamulla 21.4.2016 olin vienyt lapset päiväkotiin ja olin bussissa matkalla töihin. Loin itselleni soittolistan kappaleista, jotka muodostivat Glam Slam Ulysses -esityksen. Kyseessä on musiikki-tanssiesitys vuodelta 1993, joka ei ole varmasti arvostetuin Prince-projekti, mutta yksi luku kokonaisuudessa, ks. Wikipedia. Kuuntelin kappaleita aamulla ja illalla, kun palasin bussilla kotiin. Kello kuuden maissa nousin bussista ja kuulokkeissa soi Endorphinmachine (albumilta The Gold Experience, 1995), jonka päätteeksi kuullaan puheosuus, jossa Mayte kertoo espanjaksi:

Prince esta muerto
Que viva para siempre el Poder de la Nueva Generacion

(suom. Prince on kuollut
Kauan eläköön New Power Generation)

Osio liittyy Princen sen hetkiseen kiistaan levy-yhtiönsä kanssa ja siihen, miten hän muutti nimensä symboliksi 0(+>. Prince oli levytysartistina (hetkellisesti) kuollut, mutta New Power Generation (bändi ja yhteisö) oli voimissaan.

Torstai-illan 21.4.2016 mittaan selvisi, että Prince oli julistettu kuolleeksi kotonaan Paisley Parkissa klo 18.07 Suomen aikaa. Nyt Prince oli oikeasti kuollut.

On vaikea kuvata tunteita, joita Princen kaltaisen taiteilijan kuolemaan liittyy. Tuntuu, että kuolema on kohdannut kanssakulkijaa ja samalla jotakin taianomaista on kadonnut maailmasta.

Prince on julkaissut musiikkia koko minun elinaikani ajan. Kymmenen ensimmäistä vuotta menivät minulta aika lailla ohi, mutta 27 seuraavaa vuotta olin mukana täysillä. Ostin vinyylilevyjä, kasetteja ja CD-levyjä. Kuuntelin niitä isän levysoittimessa, omassa Sony Walkmanissa ja CD-soittimessa. Levykauppojen hyllyissä ja levymessuilla P-osio tuli selattua aina uusien sinkkujen ja harvinaisuuksien toivossa. Levyjen jälkeen ostaminen siirtyi verkkoon. Internet loi suoran yhteyden Princen ja hänen musiikkinsa kuuntelijoiden välille, mm. The NPG Music Club. Tiedostojen ostaminen vaihtui viime vuosina Tidal-suoratoistopalvelun tilaamiseen.

Ensimmäisen konsertin koin hyvän ystäväni kanssa vuonna 1998 Tukholmassa. Sen jälkeen näin Princen esiintyvän vielä viisi kertaa: Tukholmassa vuonna 2002, Lontoossa kahdesti vuonna 2007 (lue lisää), Arrasissa vuonna 2010 ja viimeisen kerran Helsingissä vuonna 2011. Konsertit olivat aina uskomattomia kokemuksia, jotka sain jakaa ystävien kanssa. Tukholmassa vuonna 2002 osallistuimme ehkä 50 muun fanin kanssa soundcheckiin, jossa Prince hörppi välillä teetä yleisön puolella, jonkin matkaa takanamme. Soundcheck oli itse asiassa oma konserttinsa. Myös Lontoon klubikeikka oli unohtumaton.

Meille musiikin ystäville Princen kuolema merkitsee, että uusia konsertteja ei enää tule. Uutta musiikkia ei enää synny. Se on surullista, varsinkin kun Prince vaikutti olevan viimeisiin hetkiinsä saakka hyvässä vedossa. Joulukuussa 2015 julkaistu HIT N RUN Phase Two -albumi oli vahva esitys, samoin aivan viimeiseksi julkaisuksi (18.4.2016) jäänyt Black Sweat -kappaleen konserttitaltiointi Tidal-musiikkipalvelussa.

Olemme menettäneet yhden aikamme ainutlaatuisimman taiteilijan. Musiikki kuitenkin elää ja sitä on paljon – ja arkistossa on vielä lisää. Tässä elämässä sitä tullaan vielä tarvitsemaan.

Dearly beloved
We are gathered here today
2 get through this thing called life

Katso myös


Julkaistu

kategoriassa

Kirjoittanut

Avainsanat:

Kommentoi

Vastaa