Sekoitit pienen pääni;
sait sen aivan sekaisin.
Tulit elämääni odottamatta
– melkein etsimättä.
Loit katseesi hymyillen minuun
ja kysyit mitä mä haluun?
Minun olisi pitänyt tietää
mihin tuollainen hymy johtaa.
Teit mitä itse halusit.
Minua et hetkeäkään kuunnellut.
Nyt tunnen itseni hylätyksi
ja käytetyksi.
Elämässäni ei enää ole naurua;
sinä kehtaat vielä pyytää maksua!
Pidä markkasi!
Senkin…parturi.
© 1998 Henrik Jussila