Punainen risti
Olin tänään etsimässä pientä lahjaa espoolaisessa kauppakeskuksessa. Lahjatavarakaupassa katse osui pienehköön peltipurkkiin, joka oli tarkoitettu ilmeisesti laastareille ja muille vastaaville tarvikkeille. Kyljessä oli punainen risti. Ei mitään uutta, mutta ei valitettavasti sallittuakaan. Punainen risti on nimittäin Punaisen Ristin liikkeen tunnuksen ohella kansainvälinen suojamerkki, jonka käyttö on sodan ja rauhan aikana tarkkaan säädeltyä.
Suomen Punaisen Ristin verkkosivut tiivistävät asian:
Punaista ristiä ei saa käyttää esimerkiksi mainonnassa, leluissa, lääkepakkauksissa tai muiden kuin Punaisen Ristin järjestämissä ensiapupäivystyksissä.
Punaisen ristin suoran väärinkäytöksen lisäksi myös sitä muistuttavan merkin käyttö on kiellettyä, koska tämä aiheuttaa sekaannuksen vaaran. Kielto koskee niin yksityisiä henkilöitä, muita järjestöjä, yrityksiä kuin viranomaisiakin.
Monet pitävät punaista ristiä virheellisesti ensiavun symbolina. Ensiavun virallinen, Euroopan unionin hyväksymä tunnus on kuitenkin valkoinen risti vihreällä pohjalla. Joskus näkee käytettävän myös vihreää ristiä valkoisella pohjalla.
Suomessakin valtiolla on valvonnasta päävastuu, mutta Suomen Punainen Risti avustaa sitä tiedottamalla merkin oikeasta käytöstä ja oikaisemalla merkin väärinkäyttöä.
Suomessa merkin käytön rajoituksista on säädetty Eräiden kansainvälisesti suojattujen tunnusten käytöstä annetussa laissa (947/1979).
Lähde: www.redcross.fi
Punaisen Ristin liikkeen kannattajana kerroin ystävällisesti, että merkin käyttö tällaisissa tuotteissa ei ole sallittua. Myyjät ottivat asian ihan vakavissaan, mutta itselleni jäi hieman tiukkapipoinen olo. Vapaaehtoistyötä kai tämäkin?
Avainsanat
Apple autot bonsai design dvd elokuva ennakkoluulot funk joomla kellot kesä kirkko konsertit logo luonto majakka matkat media musiikki nuoret pariisi Prince Punainen Risti purjehdus rakkaus rock runot ruoka sanonnat sosiobiologia sosiologia stand-up suomi talvi televisio tiede tilastot tutkimus uutiset veneily Vietnam väkivalta wordpress yhteiskuntaUusimmat kommentit





