Hän oli ihan tavallinen
nuori mies
Hän opiskeli, seurusteli
ja huvitteli
Kaikki oli tuiki tavallista
Mies asui ihan tavallisessa
vuokra-asunnossa ja
kävi ostoksilla tavallisessa
lähikaupassa
Kauppaan mies oli menossa
silloinkin kun
toinen mies löi
aivan tavallisen puukon
miehen rintaan
Tavallinen päivä tässä kaupungissa
© 2001 Henrik Jussila
“Kerroshampurilainen, ilman sinappia
ja maito, kiitos.”
Sade on tauonnut.
Aurinko kuivattaa katukivetystä
tummien pilvien lomasta.
Elämä, ilman huolia
ja ystävä, kiitos.
Täällä me kai kaikki olemme,
Töölöntorin grillin jonossa.
© 2001 Henrik Jussila
Vesipisarat satavat alaspäin.
Puut kasvavat ylöspäin.
Herään tähän päivään
selvin päin.
Taidan jo tänään ymmärtää:
Aikaa on vähän,
liian vähän kiireeseen.
Siksi on juuri nyt
oltava se ihminen,
joka on.
© 2001 Henrik Jussila
En millään haluaisi sanoa,
että aion lähteä.
Yritän, mutten pysty.
Puhun jostain muusta,
säästä, taloudesta, filosofiasta.
Mutta hän tietää,
minäkin tiedän.
Silti kumpikaan meistä
ei halua uskoa tätä todeksi.
Sanon: “Hei”, ja lähden.
Hän vastaa: “Nähdään”.
Pystyn pidättämään kyyneliäni,
koska hänkin pystyy.
Olemme liian samanlaisia
tarvitaksemme sanoja.
© 2001 Henrik Jussila
Pyöräilen ystäväni
entisen asunnon ohi
Ystävän, joka on nyt
kaukana
Mietin miten tyhjiä
sanaleikkejä kyhäelmäni
ovatkaan
© 2001 Henrik Jussila
Isäntä ähkii
lyödessään ruoskalla
verestä punaista
selkääni
Vaihdan viimeisen
katseeni
kohtalotoverin omaan
“Hei, isäntä
kuinka paljon pyydät
näistä kahdesta orjasta?”
© 2001 Henrik Jussila