“Kerroshampurilainen, ilman sinappia
ja maito, kiitos.”
Sade on tauonnut.
Aurinko kuivattaa katukivetystä
tummien pilvien lomasta.
Elämä, ilman huolia
ja ystävä, kiitos.
Täällä me kai kaikki olemme,
Töölöntorin grillin jonossa.

© 2001 Henrik Jussila

Vesipisarat satavat alaspäin.
Puut kasvavat ylöspäin.
Herään tähän päivään

selvin päin.
Taidan jo tänään ymmärtää:
Aikaa on vähän,
liian vähän kiireeseen.
Siksi on juuri nyt
oltava se ihminen,
joka on.

© 2001 Henrik Jussila

En millään haluaisi sanoa,
että aion lähteä.
Yritän, mutten pysty.
Puhun jostain muusta,
säästä, taloudesta, filosofiasta.
Mutta hän tietää,
minäkin tiedän.
Silti kumpikaan meistä
ei halua uskoa tätä todeksi.

Sanon: “Hei”, ja lähden.
Hän vastaa: “Nähdään”.
Pystyn pidättämään kyyneliäni,
koska hänkin pystyy.
Olemme liian samanlaisia
tarvitaksemme sanoja.

© 2001 Henrik Jussila

Pyöräilen ystäväni
entisen asunnon ohi
Ystävän, joka on nyt
   kaukana
Mietin miten tyhjiä
sanaleikkejä kyhäelmäni
   ovatkaan

© 2001 Henrik Jussila

Isäntä ähkii
lyödessään ruoskalla
verestä punaista
   selkääni
Vaihdan viimeisen
   katseeni
kohtalotoverin omaan

“Hei, isäntä
kuinka paljon pyydät
näistä kahdesta orjasta?”

© 2001 Henrik Jussila