Lähdin ulos kylmään
ylläni lapsuudenkodin turva
Löysin tienpenkalta
minigrip-pussin täynnä multaa
Mullan seassa oli paperi,
paperilla neljä sanaa:
MULTAA OLET
PIAN SINÄKIN
En uskonut täysin
lukemiani sanoja,
joten jatkoin eteenpäin
kunnes päädyin hautausmaalle
Hautausmaalla jokainen
hauta antaa tukensa
paperilapun sanoille
MULTAA OLET PIAN SINÄKIN
Tätä emme usko
ennen kuin
olemme nähneet
hautausmaan
© 1999 Henrik Jussila
Miksi olen niin pieni
ja maailma niin suuri?
Miksi tunnen vain muutaman ihmisen,
jos edes yhtäkään?
Miksi olen tänään surullinen
ja huomenna iloinen?
Miksi synnymme,
miksi kuolemme?
Miksi toiset sanovat totuutta valheeksi
ja toiset valhetta totuudeksi?
Miksi tapamme toisiamme
kutsumamme totuuden tähden?
Miksi toiset puhuvat tarkoituksesta
ja toiset sattumasta;
toiset luomisesta ja toiset kehityksestä?
Tätä ihmettelen kuitenkin eniten:
Miksi jotkut kieltävät kysymästä miksi?
© 1999 Henrik Jussila
Vanhana koivuna
hautausmaan eteläkulmassa
olen nähnyt sen herrasmiehen,
joka luki aamuisin lehtensä
tuolla penkillä,
joka on vastapäätä kiveä,
joka on pystytetty tuon miehen muistoksi
Ja olen nähnyt sen naisen,
jonka liikkumisen Jumala oli tehnyt
vaikeaksi syntymästä saakka,
pitävän rakkaansa haudan
huolellisesti hoidettuna
Olen myös nähnyt sen perheen tuskan,
jonka ainokainen otettiin pois
tästä maailmasta jo kolmen päivän jälkeen
Olen nähnyt sen kauniin tytön,
joka valmistautui ylioppilaskirjoituksiin,
luki ja opiskeli vaikka sairasti,
taisteli lentävää tautia vastaan
Nämä olen nähnyt
ja paljon muuta
mutta sinä et pysty näkemään
kuin nimiä ja lukuja kivissä
© 1999 Henrik Jussila
Rakastan tätä elämää
?
Rakastan tätä odotusta,
salaperäisyyttä ja jännitystä
Rakastan tätä tanssia
jota tänään tanssin
Huomenna joku voi repiä
minut kappaleiksi
Voin menettää jalkani
enkä voi tanssia
Joku saattaa särkeä sydämeni
enkä voi tuntea
Mutta tämä olkoon
todistus siitä että
tänään rakastan elämää
ja ehkä hieman myös
itseäni
© 1999 Henrik Jussila
Jonain aamuna herään
ja huomaan kirjoittaneeni
hänestä runon
Ja yhtä varmasti kuin
tuo aamu pian saapuu
eivät runoni hänestä
silloin enää ole
täytettä
© 1999 Henrik Jussila
Todellisuus on tamburiini ja
Hra Onnellinen minun oikea nimeni
Enkä sano tätä vain toistamisen ilosta
Anna Stesia kertoi tämän kaiken
Rypisti aamun lehdet ja
Toi huoneeseeni elefantteja ja kukkia
Istuin vain ja odotin
Sanonut en sanaakaan, sillä
Tahdoin olla omistautunut taiteilijalle
© 1999 Henrik Jussila