En millään haluaisi sanoa,
että aion lähteä.
Yritän, mutten pysty.
Puhun jostain muusta,
säästä, taloudesta, filosofiasta.
Mutta hän tietää,
minäkin tiedän.
Silti kumpikaan meistä
ei halua uskoa tätä todeksi.
Sanon: “Hei”, ja lähden.
Hän vastaa: “Nähdään”.
Pystyn pidättämään kyyneliäni,
koska hänkin pystyy.
Olemme liian samanlaisia
tarvitaksemme sanoja.
© 2001 Henrik Jussila