Kieli on tärkeä osa ihmisen ajattelua ja sitä, miten maailmaa hahmotamme. Suomen kielessä on paljon sanoja ja sanontoja, joita tulee käytettyä, vaikkei aina tiedäkään, mitä ne ovat alun perin tarkoittaneet. Monesti tällaisten sanojen alkuperä on maataloudessa, joka alkaa olla useimmille suomalaisille vieras maailma. Tämän takia aiemmin toimivista ilmaisuista on tullut hämäriä sanoja, joiden juuret ovat kuivuneet.
Ajattelin kerätä juurensa kadottaneita, yhä käytössä olevia, sanoja ja sanontoja ylös, jotta ne eivät enää olisi arvoituksia, vaan voisivat taas avartaa ymmärrystä. Verkosta saattaa jo löytyä näitä asioita käsitteleviä sivuja, mutta eiköhän kielemme kestä vielä tämänkin. Ensimmäinen sanonta olkoon: ”Päivä on pulkassa”. Mikä on pulkka, johon päivä pannaan?
”Päivä pulkassa” tarkoittaa, että päivän työt on tehty. Nykysuomalaiselle pulkka merkitsee useimmiten muovista valmistettua ahkion muotoista kulkuvälinettä, jolla lasketaan mäkeä. Myös poro voi vetää puista pulkkaa. On outoa, että päivä olisi tällaisessa pulkassa matkalla johonkin.
Pulkka merkitsee myös puista kapulaa ja ”päivä pulkassa” -sanonnan tausta liittyy torpparin elämään ja tilan vuokranantajalle maksettaviin päivätöihin. Näin asia muotoillaan Helsingin yliopiston kansatieteen Historiallinen maatalous -sivustolla:
Torpan vuokrauksesta tehtiin sopimus eli kontrahti. Siinä määriteltiin tarkasti, kuinka paljon vuokra sisälsi vuokranantajan hyväksi tehtyjä päivätöitä sekä mitä tuotteita hänelle oli vuoden mittaan toimitettava maksuksi vuokratilan nautinnasta. Torpparin tekemä taksvärkkipäivä merkittiin illalla puukolla vuollulla uurteella puiseen kaksiosaiseen pulkkaan, josta toinen puoli jäi torpparille, toinen isännälle. Päivä oli pulkassa.
Pulkka on siis entisajan kellokortti tai työajanseurantajärjestelmä, kuten nykyään pitäisi sanoa. ”Päivä on pulkassa” voisi nykysuomella olla ”päivä on kirjattu työajanseurantajärjestelmään”. Okei, päivä olkoon yhä pulkassa.