Kulttuurituotteiden kritiikki on kriisissä. Mediat ovat keskenään yhä kovenevassa taloudellisessa kilpailussa ja kritiikkejä kirjoitetaan hyvin todennäköisesti kovassa kiireessä, tulospaineessa ja osin myös kokemattomin voimin. Asiantunteva kritiikki katoaa hiljalleen, kun kokeneita kulttuuritoimittajia siirretään syrjään.
Minua on jo vuosia häirinnyt se, miten levyistä ja elokuvista kirjoitetaan. Kriitikot tarttuvat yhä hanakammin juorulehdistä löytyviin teemoihin ja itse kulttuurituotteiden arviointi jää taka-alalle. Yksi esimerkki on Guns N’ Rosesin uusi albumi Chinese Democrazy, jonka arviot ovat lähes poikkeuksetta veistetty samasta puusta: ensin kerrotaan kuinka kauan Axl Rose on viilannut levyä, kuinka paljon rahaa on kulunut, kuinka monessa studiossa on oltu ja kuinka sekopäinen se Axl mahtaa olla. Lopuksi todetaan, että kun levyä tehtiin näin kauan olisi odottanut jotain parempaa. Kiitän tästä syväluotauksesta.
Yksi kriitikko tunnusti arvostellussaan suoraan, ettei levyä voi arvioida puolueettomasti, koska syntyprosessi on niin värikäs. Onneksi levyn kansi ei ole värikäs. Sekin saattaisi haitata musiikkiin perustuvan arvion tekoa.
Kiina on kieltänyt levyn julkaisun rajojensa sisällä ja samalla maan ulkoministeriön edustaja on antanut tähän mennessä parhaan arvion levystä. Edustaja on Ylen verkkouutisen (26.11.2008) mukaan sanonut, että ”monet eivät pidä Guns N’ Rosesin musiikista, koska se on liian meluisaa ja elämöivää”. Näinhän se on: toiset tykkäävät, toiset eivät. Varsinaisista arvosteluista toivoisi saavansa muutakin tietoa.