Sheila E. & E-train
Apollo Live Club, Helsinki
1.4.2026 klo 20.30-22.05
Pääsin ilokseni näkemään Sheila E:n ensi kertaa livenä huhtikuun alussa Helsingissä. Sheila E. (s. 1957) on yhdysvaltalainen laulaja, rumpali ja lyömäsoittaja, jota pidetään yhtenä sukupolvensa merkittävimmistä perkussionisteista. Hän nousi kansainväliseen maineeseen 1980-luvulla Prince-yhteistöidensä ja hittinsä The Glamorous Life myötä.

Apollo Live Clubin keikan alku oli jazz- ja funk-henkinen jamittelu- ja sooloilusessio, jonka aikana kuultiin Sly & The Family Stone -biisejä ja lyhyt The Beatles -tuulahdus. Tunnin kohdalla energiatasot nousivat uudelle tasolle, kun bändi esitti A Love Bizzarre -biisin – joka on yksi artistin hienoimmista kappaleista. Siitä lähti liikkeelle E-juna, joka ei pysähtynyt ennen viimeistä biisiä.
Yhdessä vaiheessa yleisöstä kutsuttiin osallistujia tanssimaan lavalle ja seuraavana hetkenä Sheila E. teki kierroksen yleisön seassa. Tässä kohdin olimme artistin kanssa aivan nokatusten. Esitys ei siis jäänyt etäiseksi.
En kyennyt kirjaamaan aivan kaikkia esitettyjä kappaleita, mutta konsertissa kuultiin ainakin nämä:
- Jazz-henkistä jamittelua noin 20 minuutin ajan
- Yellow Submarine (lyhyt osio)
- Everyday People
- If You Want Me To Stay
- Blackbird
- A Love Bizarre
- Girls & Boys
- It’s Gonna Be a Beautiful Night
- What the World Needs Now Is Love
- The Glamorous Life
- The Belle of St. Mark (encore)
- America / Free (encore)
- Baby I’m a Star (encore)
Sheila E:n bändissä esiintyivät Lynn Mabry (laulu), Bertron Curtis (koskettimet, rummut), Raymond McKinley (basso), Mychael Gabriel (kitara) ja Rose Ann Dimalanta (koskettimet).
Vastaa