Kategoria: Konsertit

Kevään ja kesän konserttikattaus alkaa olla näillä näkymin kasassa. Viimeisimpänä kokemuksena oli eilinen Bruce Springsteenin ja E Street Bandin yli kolmetuntinen konsertti Helsingin Olympiastadionilla. Pomo oli jälleen elämänsä vedossa ja konsertti koostui arviolta 40 prosenttisesti yleisön banderolleihin kirjoittamista toiveista. Konsertti loppui ajankohtaan sopivasti joululaululla Santa Claus Is Coming To Town.

(lisää…)

Sääennusteet eivät luvanneet hyvää Ruisrockin viimeiselle päivälle, mutta päätin The Nationalin voimalla suunnata sunnuntaiaamuna kohti Turkua. Päätös ei olisi voinut olla parempi. Ilma oli lopulta kesäinen, musiikki mahtavaa ja seura erinomaista. Päätöspäivän kärki oli ehdottomasti Interpol ja The National. Kaiken lisäksi maksoin sisäänpääsylipusta vain 30 euroa.

Amerikkalainen The National on itselleni varsin tuore tuttavuus, vaikka bändi on julkaissut levyjä 2000-luvun alusta saakka. Löysin viime vuoden puolella Boxer-levyn (2007) asiantuntevan levykaupan suosituksista ja olin myyty. Uudelleen ja uudelleen kuunneltuna albumilta ei vain löydy huonoja biisejä.

Ruisrockissa koettu live-versio yhtyeestä ja Boxer-levyn helmistä oli jokseenkin ainutlaatuinen kokemus. Bändin elkeet olivat maanläheiset ja energia toiselta planeetalta. Laulaja Matt Berningerin persoonallinen baritoniääni maalaili kesäiltaan vuoroin kauniita ja karkeita kuvioita. Keikan kohokohta oli selkäpiitä hivelevä Fake Empire.

Kitaran, basson ja rumpujen ohella äänimaailmaa laajensi viulu ja kaksi puhallinsoittajaa. Soundit olivat mehukkaat ja teltassa hurrannut yleisö mukana joka sävelessä. Kuten Helsingin Sanomien Jarkko Jokelainen omassa arviossaan kirjoitti, tuntui välillä, että bändi olisi itsekin ihmetellyt yleisön innostusta.

The Nationalin jälkeen isommalla lavalla esiintyi newyorkilainen Interpol, jonka tuotantoon en ole kovin syvällisesti tutustunut. Keikka oli erinomainen, joten täytynee perehtyä asiaan paremmin. Tuli poimittua rusinat Ruisrockin taikinasta…

Linkkejä:

• The National
• Interpol
• Ruisrockin su-kuvia

New Jerseyn toinen lahja rockille, Bon Jovi, esiintyi eilen aurinkoisessa helsinkiläisillassa. Tänään keli Olympiastadionilla olisi ollut todella kostea ja kolea. Eilisilta oli kuitenkin otollinen viihdyttävälle konserttielämykselle. Yleisö oli tunnelmassa täysillä mukana ja bändi erinomaisessa vireessä.

Bon Jovi kiertää uusimman Lost Highwayn -levyn otsikon alla ja 135 minuuttisella Stadionin keikalla levyltä kuultiin enemmän kuin pari lohkaisua. Konsertti alkoi nimibiisillä ja erinomaisesti soivat muun muassa Whole Lot Of Leavin’ ja Any Other Day. Yleisön saivat kuitenkin parhaiten pomppimaan tutut hitit, kuten Runaway, Bad Medicine, Keep The Faith, Livin On a Prayer ja tietenkin oma suosikkini Blaze Of Glory. 

Kuten arvattua tunnelma Helsingin keikalla oli huomattavasti parempi. Yleisö tanssi ja lauloi mukana, kun Lenny Kravitz yhtyeineen esitti suurin piirtein saman setin kuin Turussa, mutta aktiivisemman yleisön ansiosta vieläkin energisempänä. Yleisön sekaan Kravitz jalkautui Let Love Rule -biisin aikana – kuten Turussa.

Lenny Kravitz
Hartwall-areena 8.6.2008 klo 21.30 – 00.00:

Back In Vietnam
Bring It On
Dig In
Always On The Run
Fields Of Joy
It Ain’t Over ‘Til It’s Over
Love Love Love
Stand By My Woman
A Long And Sad Goodbye / I’ll Be Waiting
Tunnel Vision / A Train Wreck In Helsinki (jam)
Where Are We Runnin’
Stillness Of Heart
Mr. Cab Driver
Let Love Rule
American Woman
Fly Away
Believe
(Encore)
Love Revolution
Are You Gonna Go My Way

Hienosta kesäpäivän illasta huolimatta kohtuullinen määrä varsinaissuomalaisia kerääntyi Turkuhalliin kuuntelemaan Brooklynin funk-miehen Lenny Kravitzin energistä ja voimakasta konserttia.

Konsertti alkoi tiukasti uudella materiaalilla: Back In Vietnam ja Bring It On uudelta It Is Time For A Love Revolution -albumilta. Tämän jälkeen siirryttiin Mama Said -albumin tunnelmiin, jolta bändi soitti neljä lähes perättäistä kappaletta: Always On The Run, Fields Of Joy, It Ain’t Over ’Til It’s Over ja Stand By My Woman. Tämän jälkeen setti siirtyi enemmän jazz-sfääreihin ja soittajat saivat kukin tilaa ja aikaa esittää omaa osaamistaan. Kravitz itse tyytyi laulamisen ohella soittamaan kitaraa, bassoa, rumpuja, pianoa, urkuja, bongoja ja tamburiinia.

(lisää…)