Kategoria: Kukkia kukille

On yö
Aamu ei vielä sarasta
Kuljen pimeää polkua
Etsien reittiä parasta
Ulos tästä metsästä

Sade tekee minusta pilkkaa
Metsä kuiskii takanani
Yritän olla kuuntelematta
Ja ajatella mitä on edessäni
Toteutan vielä tarkoitukseni

Musteella maalaan maailmani
Sanoihin syviin sen upotan
Tämä minun on tehtävä:
Ilmentymättömät tunteet aion
Tavuilla toimivilla täydellistää

Saavun reunalle
Kyvyttömyyden pelottavan syvänteen
Vilkaisen alas rotkoon
Ja kuulen jälleen
Huokaavan metsän äänen

Käännyn ympäri ja
Katson liikkumattomaan metsään
Kuulen: ”Älä edes yritä”
Muttei missään ole ketään
Mikä minua käskee?

Vastoin järkeäni yritän
Hyppyä toiselle puolelle
Maailmaan jota tuskin tunnen
Mutta ensin kerään sinulle
Muutaman kukkasen

Nämä kukat on poimittu
Pimeästä metsästä
Joten jos ne ovat surkastuneita
Se voi johtua poimijasta
Mutta eritoten valon puutteesta

© 1998 Henrik Jussila

Avaan uuden päivän televisiostani.
En ole tänään ensimmäinen
Mutten tyydy olemaan viimeinenkään.
Ehdin juuri mukaan uutisminuuttiin:
Eduskunnassa taistellaan  (15 sek.);
Afrikalle annetaan rahaa   (15 sek.);
Balkanilla soditaan           (10 sek.);
Milanossa kevään muoti    (10 sek.);
Voitto jalkapallossa          (10 sek.).
Katson kehityksen
Värikkäisiin kasvoihin
Ja haluan polvistua.
Maailma on nykyään
Nopea ja mieletön.
En ehdi selvitellä tätä,
Mutta näin se on.
Nyt alkaa suosikki-ohjelmani
—myöhässä kuten aina ennenkin.

© 1998 Henrik Jussila

Juhla on käsillä
Alkoholia pullossa
Pullo kädessä
Kädet nyrkissä
Juhla on käsillä?

© 1998 Henrik Jussila

Mustaa on
Kahvi kupissani;
Katselen sitä
Ja lehteä edessäni.

Talvi on
Saapunut sydämeeni.
Odotan lumen peittävän
Pohjoisen kotini.

Lehden otsikot
Kertovat sadoista kuolleista.
Miksen minä saa
Tänään kiinni elämästä?

Istun yksin
Pöydässä kahden.
Huomaan ruuhkan ja
Nuoren parin tuskaisen
        katseen.

Otan kahvin
Jätän lehden ja lähden.
Elän päiväni
1:en asian tähden.

© 1998 Henrik Jussila

Ilmasta sen kaappasin
Vapaana lentämästä
Muovailin sen käsitettäväksi
Itselleni ja muille
Mutta juuri kun
Kaikki oli valmista
Se karkasi
Liukkaan ilmapallon lailla
Takaisin taivaalle…
Se siitä ideasta.

© 1998 Henrik Jussila

Eilinen jääköön,
Odottakoon huominen.
Tänään minä olen.

Ostan naiselta yhden
            tulppaanin.
Tuon sen uuteen kotiini
            lahjaksi saamaani
            lasimaljakkoon.
Annan sille vettä
            ja ravinteita.
Viillän vielä sen
            leikatun varren
            maljakkoon sopivaksi.

Siinä se nyt on – me olemme
tänään.

© 1998 Henrik Jussila

Olen jälleen kasvotusten
Tyhjän paperin kanssa.
Mietin miten muuttuva
Tämä maailma on.
Muutamassa hetkessä
Ilo muuttuu suruksi;
Hymy kyyneleiksi
Ja taas takaisin
Ilon kyyneleiksi.
Niin muuttuu paperikin
Tyhjästä täytetyksi
Ja taas tyhjäksi,
Koska sanat eivät
Merkinneet mitään.

© 1998 Henrik Jussila

© 1998 Henrik Jussila

OLLA KAIKKI

Toisinaan ongelmani kasvavat
niin suuriksi etten tiedä
onko mitään muuta olemassakaan
– vain minä ja ongelmani

Toisinaan näen maailmankaikkeuden
niin valtavana että epäilen
onko teoillani tai sanoillani
mitään merkitystä
– olenko edes olemassa  

OLLA EI MITÄÄN

© 1998 Henrik Jussila

Meri on tyyni. Liian tyyni ollakseen hyväntuulinen. Kuun sininen valo tekee kaikesta veden kaltaista. Kallio, hiekka, puut ja laituri ovat kuin vettä, mutta vain meri on vettä, ja tuo vesi on liikkumaton.

Tytön jalkapohjat koskettavat laiturin lankkuja. Laituri tuntuu kylmältä, vaikka ilmassa onkin vielä päivän lämpöä. Tyttö alkaa riisua vaatteitaan. Hän ottaa paidan yltään ja pudottaa sen laiturille, avaamattoman kirjeen peitoksi. Kirjekuoressa on tytön nimi. Ennen kuin tyttö riisuu alushousunsa, hänen katseensa kiertelee, vaikka hän tietääkin, ettei lähistöllä ole ketään.

Tyttö astelee laiturin päähän ja jää katselemaan veden rauhallista pintaa. Tytön pitkä tukka odottaa, että tuuli tulisi leikkimään sen kanssa, mutta mikään ei liiku vetten päällä. Kuu peittää tytön kasvot, nuoret rinnat, vatsan ja kehon kauttaaltaan sinisyydellä.

Päätös sukelluksesta alkaa varmistua, ja niin tapahtuu kuin mieli tahtoo. Tytön jalat irtoavat kylmiltä lankuilta ja kädet avaavat tien veden pinnan läpi. Pää seuraavana läpäisee sileän pinnan. Meri ottaa tytön syleilyynsä.

Päivä loppuu.

Vaikka syksy onkin jo läsnä, mullasta nousee pieni kukkanen. Sillä on hento vihreä varsi, jolla se kannattelee keltaista kruunuaan. Keltaisten terälehtien keskellä on vihreyttä ja tarkasti katsottuna siinä voi nähdä tulevan kesän. Kukkasen takana on puinen risti, jossa on tytön nimi.

© 1998 Henrik Jussila